Yksi neljästä

Jytyliitto on valitsemassa itselleen puheenjohtajaa ensi kuussa, kun uusi valtuusto kokoontuu järjestäytymiskokoukseensa ja valitsee liitolle puheenjohtajan lisäksi uuden liittohallituksen. Puheenjohtajakausi on valtuustokauden eli neljän vuoden pituinen.

Itse olen ehdolla puheenjohtajaksi. Lisätietoja tästä löytyy Jytyn omilta sivuilta, kun sinne päivittyy tiedot ehdokkaista. Tässä on lyhyt uutinen, joka julkaistiin viime viikolla.

Valtuuston jäseniä on 37, joista 24 on täysin uutta valtuutettua. Jotta he voisivat valmistautua mahdollisimman hyvin kokoukseen ja saada hyvän käsityksen ehdokkaista, toivoisin muutamaa tilaisuutta, jossa puheenjohtajakandidaatit ovat esillä. Kutsutaan niitä sitten paneeleiksi tai väittelyiksi, sillä ei ole väliä, kunhan tilaisuuksia järjestetään. Nykytekniikalla tilaisuudet voivat olla myös osittain verkkolähetyksiä, jolloin kaikki valtuutetut pääsevät seuraamaan keskustelua vaikka omalta kotisohvaltaan.

Katsotaan miten käy. Voittajana on kuitenkin Jyty, joka saa puheenjohtajaksi yhden neljästä hyvästä ehdokkaasta.

Tässä tunnelmaa oman lähityöhteisöni eli järjestöosaston tapaamisesta elokuulta 2020.

Järjestöosaston seminaarin paluumatkalla törmäsimme Puumalan rannalla Villeen. 🙂
Kategoria(t): Yleinen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s