Vesi kielellä

Kotona on luettu innolla useita eri Timothy Ferrisin kirjoja ja kuunneltu The Tim Ferriss showta. Miehen kirjallisuudesta löytyy myös kokkauskirja ja tästä kirjasta löytyi myös mielenkiintoinen resepti kielestä. Tätä piti kokeilla!

Turun Kauppahallista kieli matkaan mukaan ja kotiin kokkaamaan. 🙂 Myyjältä sain kyllä ohjeen keittää reilun kilon painoista kieltä noin 1,5h, jonka jälkeen nahka lähtee helposti ja saa kypsää lihaa leikattua helpommin. Koitin pyytää kieltä nyljettynä, mutta siihen ei myyjä suostunut, joten homma jäi minulle kotona tehtäväksi.

Ihan näin pitkää kieltä ei uskoisi lehmällä olevan. 🙂

wp-1490946387599.jpg

Ohjeen mukaan kielen nylkeminen näytti helpolta ja kävi nopeasti, mutta kyllä siinä tovi kesti. Tämän jälkeen valmis liha pakkaseen puoleksi tunniksi, jotta siitä on helpompi leikata ohuita siivuja paistamiseen. Pakastumisen aikana valmistui sitten marinaadi lihalle ja lisäksi kastike, johon paistettua lihaa on sitten maukasta dipata.

Tarkkaa työtä

wp-1490946396202.jpg

Liha pakkasesta, ohuiksi siivuiksi ja noin vartiksi marinaadiin maustumaan. Maustumisen jälkeen sitten pannulle. Taisin leikata liian paksuja siivuja, kun paisto-ohjeena ollut maksimi viisi sekuntia per puoli ei kyllä riittänyt. Liikaakaan ei saanut paistaa, ettei liha muuttuisi sitkeäksi ja maku heikkenisi. Resepti oli reilulle 200 grammalle kieltä ja nyljettynä sitä oli meillä edelleen lähes 800 grammaa, joten ihan koko määrää emme kerralla siis valmistaneet kahdelle aikuiselle ja yhdelle alle kaksivuotiaalle.

Maustumista ennen paistamista

wp-1490946416922.jpg

Odottelin vesi kielellä, että sain siivut paistetua ja päästään maistamaan. Maku oli kyllä hyvä, mutta ehkä siivut olivat tosiaan vähän liian paksuja. Tykkäsin kyllä ja tykkäsi kyllä muutkin – eniten ehkä kuitenkin Venla, joka halusi haarukkaansa useamman palan lisää ja kastiketta päälle.

 

Valmista tuli!

wp-1490946429804.jpg

Vielä jäi siis kieltä pakkaseen, joten seuraavalla kerralla ohuemmat siivut ja kehitän itseäni kielimiehenä.

PS. Piti kirjoittaa myös hyvinvointiprojektista, mutta tämä oli ajankohtaisempi aihe. Väliaikatietona voin kertoa kuitenkin, että kiloja on nyt lähtenyt reilu 7kg ja saman verran on siis vielä jäljellä. Puoliväli häämöttää sekä ajallisesti että painon muodossa. 

 

Kategoria(t): Yleinen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s