Paljon on ollut puhetta siitä, että liikunnan pitäisi olla iloista, jolloin lapsetkin innostuvat siitä eikä pakottamista tarvita. Tästä saimme Katjan kanssa loistavan esimerkin viikonloppuna. Sunnuntaina aamupäivä meni leipoessa sämpylöitä sekä mokkapaloja, kun mamma ja pappa oli kutsuttu kahville. Heti kahvittelun päätyttyä oli neljä innokasta pukemassa itse ulkovaatteita päälle ja hiihtovermeitä ylle, jotta pääsevät ladulle.
Sen verran satoi viikolla lunta, että pulkkamäen ja hiihtoladun teko onnistuivat omalle pihallemme. Latumme on vain noin 130m pitkä kiertäen tontin laitoja, mutta Krisu hiihti siinä lauantaina yli 30 kierrosta! Yli 4km minun monoillani, kun hänen vanhat olivat menneet pieneksi, joten kahdeksan kokoa liian isot monot jalkaan ja menoksi. Sunnuntaina matkaa kertyi kolmatta kilometriä ja Stellakin hiihti reilu 1,5km.
Sunnuntaina lapset halusivat kaikki ulos ja liikkumaan. On mukava katsoa, kun homma on vapaaehtoista ja hymy jokaisen kasvoilla. Ja pukeminen sekä lähteminen tapahtuu reilut 15 minuuttia nopeammin kuin esim. hankalana päiväkoti/eskariaamuna – empiirinen tutkimus on sen osoittanut.
Itselläni ei suksia tällä kertaa ollut jalassa (kun monot Krisulla) ja sain toimia ylösnostoapuna kahdelle pienemmälle hiihtäjälle sekä Venlan pulkan vetäjänä. Useamman kierroksen hänkin istui tyytyväisenä pulkassa ja seurasi sisarusten sivakointia. Aikaisempana viikonloppuna Venlakin pääsi suksille, kun hänen elämänsä ensimmäiset laskut laskettiin Hirvensalossa. Isommat siskot olivat naperohiihtokoulussa ja itse pääsin laskemaan Venlan kanssa muutaman laskun pienimmässä mäessä. Hänelle mukavin vaihe tuntui olevan hissinousu, kun naruhissistä sai pitää kiinni ”ITE”.
Tervetuloa Kimmon sivuille! 