Osallistun parhaillaan rakennustarkastajapäiville Naantalissa ja täällä käsitellään myös nykyajan haasteita rakennusvalvonnalle sekä kunnan mahdollisuuksia puuttua laittomuuksiin. Olen vaalikoneissa vastannut useaan otteeseen, että kaiken kaikkiaan rikoksista seuraavat rangaistukset pitää tarkastella kokonaisuutena uudelleen. Lähinnä vaalikoneissa on käsitelty mm. lapsiin kohdistuvia rikoksia, mutta nyt entistä enemmän olen sitä mieltä, että rangaistusjärjestelmää tulee päivittää.
Esimerkkeinä täällä käsiteltiin tapausta, jossa tontilta poistettiin käytännössä kaikki puusto ja tontti muokattiin soveltuvaksi rakentamiselle ja tämän jälkeen tontille rakennettiin neljän auton autotalli sekä 270 neliöinen rakennus ilman lupia. Asia eteni poliisitutkinnan kautta ja oikeuden päätöksellä rakentaja tuomittiin sakkoihin, joiden suuruus oli 270 euroa.
Toinen esimerkki oli hieman samanlainen tapaus, jossa luontoa tuhottiin ja lupa haettiin eri piirustuksilla kuin mitä talo toteutettiin ja rakennus oli mm. kolme metriä myönnettyä lupaa korkeampi ja rakennusoikeus ylitettiin roimasti. Byrokratiassa tapahtuneiden kirjausvirheiden takia tietoisesti väärät piirustukset lupaa varten toimittanutta ja hankkeen vastaavana mestarina toiminutta henkilöä ei tuomittu mistään ja asunnon rakentaja sai sakkoja alle 300 euroa.
Molemmissa tapauksissa tuhottiin luontoa, rakennettiin luvatta ja saavutettiin tätä kautta itselleen suurta hyötyä. Ja aika halvalla.
En puolustele mitenkään esimerkiksi ajamista päin punaista liikennevaloa, mutta tästä rikkeestä saa yhtä paljon päiväsakkoja kuin mitä saa yllämainituista rikoksista. Mielestäni tämä ei ole linjassa. Mitä mieltä sinä olet?
Johtopäätöksenä voidaan todeta, hieman kärjistäen tosin, että mikäli nykyistä käytäntöä ei muuteta, ei lainkuuliaisen kansalaisen kannattaisi hakea mitään lupaa. On helpompaa rakentaa luvatta ja vaikka hieman naapurinkin tontille.
Kyllä rangaistuksia olisi mielestäni hyvä verrata keskenään. Ehkä surullisin esimerkki arvomaailmastamme yhteiskunnassamme olivat viime viikolla julkaistut tuomiot. Espoolainen lahkopedofiili sai lapsen useista raiskauksista vain neljä vuotta, porvoolainen kiinteistövälittäjä veropetoksestaan yli kaksi vuotta. Hyvin harvassa (aikuisen) raiskaustapauksessa tulee edes ehdollista vankeutta, kahdesta vuodesta nyt puhumattakaan.
Juurikin näin Sanna.
Tavallisen kaduntallaajan on vaikea ymmärtää tuomioistuimen logiikkaa ja sen jakamia tuomioita, jotka eivät ainakaan maalaisjärjellä ajateltuna ole mitenkään linjassa keskenään.
Siksi kannatankin järjestelmän täysremonttia, jossa rangaistusasteikko käydään läpi ja päivitetään vastaamaan nykyajan toimintaa. Ja täsmennän että tarkoituksena ei ensisijaisesti tule olla, että johdonmukaisesti pidennetään kaikkia tuomioita.
Kyllä täysremontille olisi tarvetta! Rangaistustenhan pitää peilautua yhteiskunnan ja kansalaisten oikeuskäsitykseen ja nyt ei näin näyttäisi olevan (ainakaan meidän mielestämme:).
Aamun lehdessä kerrottiin, että vuorokausi vankilassa maksaa yhden hyvätasoisen hotelliyön verran. On minusta aiheellista miettiä asteikon ohella rangaistusmenettelyitä. Onko todellakin tarpeellista teljetä talousrikollinen vankilaan suorittamaan esim. oikeustieteen tohtorin tutkintoa valtion piikkiin. Talousrikollisen tulisi mielestäni omalla ansiotyöllään tai valtion osoittamalla ”pakkotyöllä” maksaa aiheuttamansa vahinko takaisin. Turha siinä on toimettomana linnassa istuksia aiheuttamassa lisää taloudellista menetystä valtiolle.