Kuinka kauan lapsi saa olla lapsi?

Viime viikkoina mediassa on ollut esillä tutkimuksia lasten ja nuorten syömishäiriöistä sekä tavoitteista laihtua. Ehdokas-kollegani Saara-Sofia Sutela on aiheesta kirjoittanut omassa blogissaan (lisätietoja: http://saarasofia.blogspot.com/2011/01/syomishairioihin-puuttumisessa-avoimuus.html) ja hänen tekstissä on paljon hyvää asiaa sekä keinoja ongelman varhaiseen puuttumiseen.

Itse en ole vielä mikään ekspertti lastenvaatteiden ostamisessa, sillä Stella-tyttäremme on saanut lahjaksi sukulaisilta ja ystäviltä niin paljon vaatteita, että omat lastenvaateostokset ovat olleet vasta neljä paria sukkia ja kaksi paitaa. Ja mikä hienointa, Stella käyttää myös niitä vaatteita, joita olen itse käyttänyt 31 vuotta sitten ollessani saman ikäinen ja kokoinen. Kiitoksia äidilleni vaatteiden säilyttämisestä, sillä mm. tyylikäs pallokuvioinen yöpuku on tosi hieno myös Stellan päällä. Unisex-vaatteita osattiin tehdä jo 70-luvulla! Liitän tähän myös hienon kuvan Stellasta parin viikon takaa.

Moni kauppaketju on kuitenkin ottanut valikoimiinsa jo aivan pienille lapsille omat mallistonsa, joissa tyttöjen vaatteet ovat kapeampia ja leikkauksiltaan erilaisia verrattuna poikien vastaavankokoisiin vaatteisiin. Perusteluina on käytetty mm. sitä, että tyttöjen ja poikien muoti eroaa toisistaan, joten tästä syystä jo lastenvaatteet ovat tehty eri tavalla. Tyttöjen odotetaan olevan söpöjä ja siroja, ja siksi vaatteetkin valmistetaan sellaisiksi. Poikien tulee taas sopia leikkivään, aktiiviseen rooliin ja siksi vaatteista tehdään enemmän käytännöllisiä ja suurempi kokoisia. Onko tämä todellakin tarpeen?

Tuleeko yksi- tai kaksivuotiaalla tytöllä tosiaan olla jo pillifarkut ja glitterillä koristeltu toppi? Mielestäni ei ja meidän tuleekin kiinnittää huomiota siihen, että emme kasvata lapsiamme valmiiseen muottiin, josta sitten muodostuu jo pienelle lapselle paineita oman ulkonäkönsä ja muiden sukupuoliseen rooliin sidottujen tavoitteiden suhteen.

Yrityksien osalta on tällä hetkellä olla vastuullisia ympäristöä ja yhteiskuntaa ajatellen. Olisiko mahdollista, että yritys olisi vastuullisempi myös sen osalta, että mm. lastenvaatteiden valikoimissa olisi enemmänkin ”unisex-vaatteita”? Mikäli näin olisi, tulee meidän kuluttajien myös osata vaatia ja sitten hyödyntää niitä palveluntarjoajia, jotka ovat ottaneet valikoimiinsa pyydettyjä tuotteita.

Annetaan lasten olla rauhassa lapsia. Ihan niin kauan kuin heistä siltä tuntuu.

Kategoria(t): Politiikka. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s